Paljon kiitoksia Marialle, joka kirjoittaa ihanaa ja innostavaa Luomulaakso-blogia, yhteistyöstä ja meidän tuotteemme testauksesta. Hänen postauksessaan Maria kertoo omista ensivaikutelmista vihanneksille tarkoitetun vermikompostin käyttämisestä, sen ominaisuuksista, sekä helppokäyttöisyydestä.
Orgaaninen GROWO vermikompostinuute oli aivan uusi tuttavuus, kun ensimmäisen kerran siitä tänä kesänä kuulin. Mielenkiintoni heräsi kuitenkin välittömästi ja kasvoi samaa vauhtia kuin uusi kasvimaakin pihaamme alkoi nousta. Voipi olla, ettei kasvien lannoittaminen ole milloinkaan aiemmin ollut yhtä mukavaa — ja tunnelmallista.
Comments